Eylül

Vaahdon keskellä
kelluessani
aivan vitun seis
iskee minuun yhtäkkinen
halu tietää kaikki.

Mitä minä sain?
Mitä sinä sait?
Mitä menetettiin
molemmat?

Me emme
puhu hänestä
enää yhtä paljon
kuin ennen, tuskin ollenkaan.

Olemme nyt tässä,
yhdessä kylpemässä.

Edith Piaf soi.
Sinä laulat mukana.
Minä teen kuplista
itselleni partaa.

Jopas on hyvä olla
lämpimän veden hellässä
puristuksessa.

Sinulla on
hieno koti.

Olohuoneessa
on paljon tilaa
ja tauluja.

Olet
kaunis.

Kävelet
kuin
metsän eläin.

Rakastat
kuin nainen.

Huomaan sen
kaikesta mitä olet
kaikesta mitä kannat
mukanasi ollessasi alaston

ja kadehdin sinua
katkeransuloisella
lempeydellä.

Minä vaikenen
kuin idiootti,
en osaa sanoa
mitään.

Nostelen jalkojani
ammeen laidan yli
ja mietin miksi
minun tapani
sanoa
sanottavani
on hulluus tai
seksuaalinen ylivalta.

Ovatko ne todella
ainoat vaihtoehdot?

En tiedä enää
kumpi meistä
on hattupäinen
viettelijätär
ja kumpi laukausta
odottava tyttönen.

Katselen kun
peseydyt.

Aivan kuin katselisin
väreilevää peilikuvaa.

Lumoudun sen
sumeista
ääriviivoista.

Sisälläni
jokin liike
jota en
osaa pysäyttää.