maanantai 17. marraskuuta 2014

Susilapsi

Minä olen itsekäs ja levoton nulikka
 jonka hännänjäänne lakaisee arvotavarat pöydiltä alas.
Minä olen hopealusikkaan tukehtunut hölmö
jonka rakastama takapihan metsä on muovisista puista
rakennettu sieluton jäljitelmä.
Minä olen teeskentelijä, lyhytotsainen satuolento.
Minä olen verta sylkevä susilapsi
jolle seikkailu on traumoilla voideltu hapankorppu.

Minä  olen
hukkumassa oman tarinani
mahdottomiin ja tökeröihin
juonenkäänteisiin.

Minä olen peto joka
puhuu omalle peilikuvalleen
ja itseään pelästyen
ajaa kaiken kömpelöön
umpikujaan.

lauantai 19. heinäkuuta 2014

Yritän

Minulle taannoin sanottiin:
Katso mitä tapahtuu.
Älä kuorruta tai ylityöstä.
Groteski muotokielesi peittää
herkän ytimen.


On yö ja tuuletin humisee.
Makaan ruskettuneena valkoisen
vieraan peiton alla.

Kuulen vihdoin sinusta.
Olet tuntematon ja sanot
että rakastat minua.
Mietin menneitä vuosia,
sitä kun olin nuori ja
vaikeuksissa. Mikään
ei taida olla muuttunut.

Yksiöt pitkätukkaisine
miehineen, laskujensa
äärellä, kertomassa
huolimattomasti tunteistaan.

Minun levoton mieleni jossain
ikuisuuksien päässä.


torstai 12. kesäkuuta 2014

Eikä rauhaa ole olemassakaan

Virginia Woolf
lohduttaa minua
valvottuani
 läpi
yön
vaikka
väsyttää

you cannot find
peace by avoiding life

jos elämää
on hyvästellä
vaivalla rakennetut
kaksitoista vuotta
jahdatessaan
täydellistä kosketusta

olen pattitilanteessa
eikä rauhaa
 ole olemassakaan

jos rakkautta on
herätä hänen vakavaan
ja jyrkkään tuijotukseensa
aamuyöstä

olen
väkivaltaisen
 hartauden temppeliin
eksynyt
ulvova aave

jos rauhaa
on meidän ihomme
vastakkain
lämpimän
 veden alla

olen elossa

vaikka turvaan
on vielä pitkä matka




lauantai 15. maaliskuuta 2014

Juhlat


Ison pöydän ääressä on ihmisiä
 joista jokainen hiljenee
kun kysyn mitä kuuluu

 kenties olen
taas ylimielinen
 ja sitä rataa

piirrän päässäni karttoja,
 kuka on nussinut ja ketä
 minkä verran tiedän mistäkin
ja keistä en osaisi sanoa
 yhtäkään asiaa

huumorini ei mene
tänään perille
paitsi pojalle
joka pitelee
myöhemmin
illalla
radiota
(mä oon
aina pitänyt
susta)

hymyilen ikkunalaudalla,
ohimennen pohdin
seuraavaa:

1. vittuako
toi yks on mulle
vieläkin vihainen
kun sen ukko
oli muhun
kusessa
joskus
ikuisuuksia
sitten

enhän minä
sille mitään
mahda
en tänään
enkä mahtanut
silloinkaan

2.koodinimi
keltainen:
 voisit
 hankkia
itsetunnon

älä viitsi
kantaa
tollasta
paskaa
mukanas
vuodesta
toiseen

3. olohuoneessa
on kodittomien
huumeleiri

4. nahkatakkinen
mustalaisjätkä
näyttää valmiilta
hahmolta

5. pitkä poika
tarjoaa mulle
ilmaiset väristykset

6. tämä on uhkarohkean
nuoruuden kultainen ihmeranta
minä muistan tämän ikuisesti

**

kotimatkalla itken eleettömästi
avaruus laajenee tänäänkin
jonakin päivänä jäljellä on vain
mitätön äärettömyys

sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

Pitkäperjantai


Kaikki alkaa ja loppuu
tästä hetkestä
tää kiero
muukalainen
manaa musta
mörköjä esiin

ota lainaa,
anna almuja
räjähdä väreihin
puhu peilille
ja runkkaa
suihkussa
mutta
älä höpötä
nyt on
tosi
kyseessä

käännytään
takaisin
daddy's little
girl wants
back home

tää on liian
intensiivistä
musta tuntuu
ihmistiikeriltä

enkä mä oikeasti
halua katsoa
pornoa enää
IKINÄ

ensi viikolla
kuullaan
huonoja
uutisia

ja sitten
mietitään
madonreiän
kautta että
mikä helvetti
oli tämänkin
illan funktio
maailmankaikkeuden
mittakaavassa

Iso Äly valvoo
kun sä sammutat
omat valot

herää nyt jumalauta
huomenna kaikki on hyvin
ja putki syö sun roskat

antaudu
toiseen ihmiseen
siellä on turva



lauantai 22. helmikuuta 2014

Hyvyydestä


Unien pikkolo
tarjosi taas kerran
kyydin ylimpään kerrokseen

kaunis poika
kiitti matkasta
ja katosi

ole hyvä vain
ja hyvähän sinä olet

minun tässä
kiittää pitäisi

jälkeen jättämästäsi
hiljaisuudesta

yön
hehkuvista
haaveista
aamun
hohtavista
aaveista

hauraasta
havainnosta:

uskomaton
on ihminen.






sunnuntai 16. helmikuuta 2014

Saata junaan tai edes jonnekin

Kulkuneuvoissa
filmi katkeaa
minne mä olen
taas muka
matkalla

eilisestä
huomiseen
vakavana,
 rohkeana

vitun aikuinen
ja hengellinenkin
vielä

anna lääkettä
pue uuteen paitaan
laita hymyilemään
ja saata junaan
tai edes jonnekin

mä en ole
tasainen
enkä syntinen
enkä myöskään
hyvinvoiva

mä vaan olen
eikö se riitä

huumeiden
ja diskon
maailmassa

opeta mut
lopeta mut

kerro miten

keskiviikko 5. helmikuuta 2014

Kuumaa mehua


Kattelin ninjaleffaa
 säikähdin sen väkivaltaa
samalla koin
olevani viihdytetty
tyydytetty
äärimmilleen
viritetty

lensin heittotähtien kanssa
 mietin mikä olis mun aseeni
ikuisessa sodassa

sitten ovikello soi
kutsuin vieraan sisään

tarjosin
tyhjälle villille
kuumaa mehua
mutta se ei ymmärtänyt
mitä sanon

sitä kai pelotti
nää mun
hatut
ja
mielialojen
vaihtelut

ja vaikka tää on jo
klisee niin
en mä vieläkään
ymmärrä että
miksi nainen jolla
on haluja on
hysteerikko

mutta mies
jolla on haluja
on don juan

no anyway
me siinä
sitten yritettiin
löytää yhteistä kieltä
mutta se lopulta
nosti syytteen
seksuaalisesta
pahoinpitelystä

oikeudenkäyntiin
tarvittiin näihin
tapauksiin erikoistunut
ihminen tulkkaamaan
mistä oikeasti on kysymys

kävi ilmi että
tää tyyppi
olis halunnut myydä
mulle jotain
bulgarialaisia runojaan
että sais vähän taskurahaa

mutta sen sijaan
mä kutsuin
sen sisään
ja tarjosin
kuumaa mehua

sunnuntai 26. tammikuuta 2014

Kviik kvaak

Houreet sikseen.
Olen päättänyt järjestää elämäni uudelleen.
Siivoan useammin ja herään aamuisin hölkkäämään.
Ratkaisen rahattomuuteni.

Rakastan itseäni.
Syön oikein.
Katson suosittuja
ohjelmia niin
että osaan sanoa
oikeat asiat
yleisissä keskusteluissa.

Käyn aikaisin nukkumaan
ja unohdan painajaiset.

Ostan luomua.
Luen lehtiä.

Olen hiljaa
paitsi jos minulta
jotain kysytään.

Silloin minä vastaan
kviik kvaak kviik kvaak.

Sillä sellainen on
kunniallinen ankka.