Wolfgang

Me olimme palavia lapsia,
suoraan
 rattaista barrikadeille heitettyinä
palvoimme
kapinan jumalia
joiden pyhät kuvat
hohtivat hakaneuloilla
reunustettuina repuissamme

se oli leikki
jonka isot ihmiset ottivat
liian tosissaan

kuraattorit
opettajat
pikkuvanhat
ja muut
aikuisuuteen
jähmettyneet

hermostuivat
hämmennyksemme
synnyttämästä
levottomasta
värinästä

me halusimme
tanssia, me halusimme
huutaa yöhön
me halusimme
verivalat uimarannan
pukukopissa
me halusimme haistaa
kotitekoisten pommien
katkun

halusimme merkit mersujan nokasta
halusimme pyörät allamme kiitää
parkkipaikkojen halki
huutaen
ÄÄÄÄÄÄÄÄÄ
ja ÖÖÖÖÖ
ja ÄÄÄÖÖ

mutta kaikesta eniten
me halusimme vain olla
nähtyjä
kuultuja
rakastettuja
huomattuja
sellaisina kuin olemme

toisistame löysimme sen
mutta maailma jarrutti vastaan
kun ymmärrystä ei löytynyt edes
omilta vanhemmilta.

sitten joskus kun minä kasvan isoksi
vien takkutukkaisen tyttöni
tai mykän poikani
tai ihan millaisen tahansa
rakkautta kaipaavan lapsen
meren rantaan keskellä yötä
ja annan hänen huutaa
 konepellin päällä seisten pimeyteen
jos hänestä siltä vain tuntuu.