Yatzy

Tänään ei synny runoutta. Olen ollut kaksi viikkoa kuutamolla, kenties pidempäänkin. Ei se silti muuta sitä tosiasiaa, että olen jatkuvasti janoissani ja näytän nistiltä. Käyn mukavilla kävelyillä yksin. Otan valokuvia oudoista paikoista löytääkseni arvoituksia ja totuuksia läheltä, välttääkseni tylsyyden tai kehittääkseni itselleni uuden uskonnon. Nyt kun rakkaus sellaisenaan ei enää kelpaa. Se on kaunis ja kylmä ja mystinen mutta ei kaiken sen tyhjyyden arvoinen. Päädyn pelaamaan noppapelejä juoppojen kanssa. Siinä meneekin sitten loppuilta.

kuuntele nyt

Juon jääkylmää marjamehua
keho täynnä termiittejä
kävelen kaupungin läpi
päivät valun auringossa

olen inspiraation hukannut mestarikirjailija
halvaantunut urheilija, äänensä menettänyt näyttelijä
olen nössö veltto
saamaton kiittämätön

manaan kylmää yötä pimeässä huoneessa
keskellä taloa

haluan painautua
puunrunkoa vasten
odottamaan laukausta

tukehdun hiuksiini
haluan sinua

Pimeällä taksilla periferiaan

Joskus vuosia sitten
hän puhui suoraan
ja minä vain haaveilin

joskus kuukausia sitten
hän istui bussissa
joka pysähtyi liikennevaloihin
ja minä seisoin siinä aivan sattumalta
ja vilkutin hänelle lasin läpi
ja hän vilkutti minulle
ja silloin kaikki pysähtyi hetkeksi
kunnes bussi lähti liikkeelle
ja minä haaveilin

joskus viikkoja sitten
me seisoimme
 aamulla keittiössä
emmekä katsoneet kortteja
me haaveilimme

eilen keskellä yötä

kirjaston takana

tunnistin

hänet äänestä

juttelimme vähän

jotenkin kummasti
säilytin pokerinaaman

vielä siinäkin vaiheessa

kun painauduimme vasten kalliota
hyvästien merkiksi

silloin teot tahtoivat 

puhua puolestaan 

mutta silminnäkijöitä

rikoksellemme oli liikaa

olen silti vakuuttunut
että pahempi vankila on

haaveilla

Eti töitä

Aurinko paistaa
valvoin koko viime yön
aion olla tänään kusipää
mun kaveri syö
ruohoa ja hymyilee

kummalliset kuviot
ihmisten välillä
liian lujat silitykset,
katkenneet katsekontaktit
haudattu hysteria

kaikkee krääsää seinällä
mua vituttaa, haluun haljeta

mä luulen
että kaikki
ettii tietsikkaa
vaikka ne
ettiikin töitä

sellaisina päivinä
 niinkuin tämä
unohdan läksyt
näen päiväunia
ja kirjotan
runoja

sellaisina päivinä
niinkuin tämä
mun elämä
on ikkunalaudalle
sulanut salmiakkikala

Wolfgang

Me olimme palavia lapsia,
suoraan
 rattaista barrikadeille heitettyinä
palvoimme
kapinan jumalia
joiden pyhät kuvat
hohtivat hakaneuloilla
reunustettuina repuissamme

se oli leikki
jonka isot ihmiset ottivat
liian tosissaan

kuraattorit
opettajat
pikkuvanhat
ja muut
aikuisuuteen
jähmettyneet

hermostuivat
hämmennyksemme
synnyttämästä
levottomasta
värinästä

me halusimme
tanssia, me halusimme
huutaa yöhön
me halusimme
verivalat uimarannan
pukukopissa
me halusimme haistaa
kotitekoisten pommien
katkun

halusimme merkit mersujan nokasta
halusimme pyörät allamme kiitää
parkkipaikkojen halki
huutaen
ÄÄÄÄÄÄÄÄÄ
ja ÖÖÖÖÖ
ja ÄÄÄÖÖ

mutta kaikesta eniten
me halusimme vain olla
nähtyjä
kuultuja
rakastettuja
huomattuja
sellaisina kuin olemme

toisistame löysimme sen
mutta maailma jarrutti vastaan
kun ymmärrystä ei löytynyt edes
omilta vanhemmilta.

sitten joskus kun minä kasvan isoksi
vien takkutukkaisen tyttöni
tai mykän poikani
tai ihan millaisen tahansa
rakkautta kaipaavan lapsen
meren rantaan keskellä yötä
ja annan hänen huutaa
 konepellin päällä seisten pimeyteen
jos hänestä siltä vain tuntuu.